LEIKEKIRJA
SISUSTUSTA | TUUNAUSTA | HAAVEITA | LAPSIA


12.2.2011

Tuoleja

Me hommattiin uusi ruokapöytä toukokuun alussa. Siitä bloggasin silloin. Siitä saakka olemme kököttäneet ruokapöydän ääressä Ikean jakkaroilla. Niillä on itseasiassa kiva kököttää ja ne ovat ihanan monikäyttöisiä, mutta silti koko ajan on ollut suunnitelmissa hommata oikeat tuolit. Pohdiskelimme miehen kanssa, että haluammeko uudet ja modernit vaiko vanhat ja päädyimme nyt ainakin toistaiseksi vanhoihin, vaikka kotimme enimmäkseen onkin aika uusi ja moderni.

Viime viikolla saimme postissa kolme ensimmäistä tuolia. Vaikka tiesimme, että ne ovat kunnostuskunnossa, niin silti ne olivat aikamoisessa kunnossa! Aion brutaalisti mennä puutuolien kanssa suihkuun, aseinani juuriharja ja mäntysuopa. Ensin pitää saada navetanhaju pois. Kun olen kuivattanut tuolit mies pääsee liimahommiin. Ja sitten maalia pintaan. Nyt pitäisi osata päättää, että maalaanko kaikki jonkinsävyisellä valkoisella vai ehkä kaikki erivärisellä? Tuolit ovat jotenkin tosi ihania myös nykyisessä rujoudessaan, mutta tarkoituksenani on kuitenkin saada vaaleat tuolit, ei tummia. Vaikka olenkin hanakka säästämään esineitä sellaisenaan.

We bought a new dining table for our kitchen last May. Since then we have been trying to decide what kind of chairs we want. Here are the first chairs I bought. The arrived by post last week, smelling of barn. I will have a shower with them, my husband will do a bit of glueing and then they will be painted.








0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Related Posts with Thumbnails