LEIKEKIRJA
SISUSTUSTA | TUUNAUSTA | HAAVEITA | LAPSIA


1.2.2010

Suvilan kylpyhuone





Meillä on toisena kotina 1889 rakennettu vanha talo, kalastajan mökki, joka sijaitsee saarella. Ostimme sen seitsemän vuotta sitten ja olemme korjailleet sitä hissukseen. Pääasiassa omin voimin, mutta ensimmäisenä vuonna saimme apua "uuden osan" (1927) nostamiseen ja oikaisemiseen sekä vesijohto- ja viemärihommiin ja pari vuotta sitten ulkolaudoituksen vaihtamiseen. Nyt alkaa suurin osa talosta olla käyty kertaalleen läpi, yksi huone vielä ja sitten viimeistelyjä joka puolella. Ja viime vuoden tammikuussa tuli takaisku, veisvaihonko putkien jäädyttyä, joka pakotti uusimaan eteisen lattian sekä vaihtamaan kylpyhuoneen lattian purueristeen. Se onnistui onneksi alakautta eli kylppäriä ei tarvinnut purkaa.

Kylpyhuone oli alunperin olohuoneen päädyssä oleva alkovi, jossa oli 1964 vaihdettu pieni ikkuna. Lattia oli ihan vino. Sukulaismies, joka on arkkitehti, piirsi meille olennaisimmat ja isoimmat muutospirrustukset rakennuslupaa (muutostyölupaa) varten ja hänen kanssaan käytiin todella pitkä kädenvääntö siitä tehdäänkö kylppäri eteiseen vai alkoviin. Meillä oli siis haaveena sekä kylppäri että lasiveranta. Loppujen lopuksi minun kantani voitti eli käytimme isomman tilan kylppäriksi ja eteisestä purettiin vain yksi komero ja lisättiin ikkunoita ja muutettiin se pieneksi lasiverannaksi.

Kylppäri rakennettiin sulkemalla olohuoneen ja alkovin välinen oviaukko ja avaamalla eteisestä portaiden alla olleen komeron paikalta käynti kylppäriin. Kun alkovista purettiin seinämateriaalit, kävi ilmi, että talo olikin ollut muinoin punamultainen hirsimökki ja talossa oli ollut ilmeisesti kaksi sisäänkäyntiä ja eteistä eli se oli ollut kahden perheen tai kahden sukupolven talo. Talo ei siis kuitenkaan ole järin iso; alhaalla on isohko keittiö ja olohuone sekä kylppäri ja eteinen/lasiveranta. Ylhäällä on iso makuuhuone ja pieni makuuhuone ja siinä kaikki.

Kylpyhuoneeseen valettiin betonilattia, johon upotettiin lattialämmitys. Seinät kaakeloitiin vain puoliväliin saakka, yläosa tapetoitiin. Yksi suurimpia haaveitani oli pyöreä suihku, mutta suunnitelmaa rajoitti se, että vanhaan puurakenteiseen taloon ei voinut suunnitella mitään kovin painavaa rakennetta. Meidän piti käydä Tukholmassa saakka, jossain rakennustapakeskuksessa löytämässä Wedi-levy, joka on kevyt materiaali, josta saa taivuttamalla melkein mitä muotoja tahansa ja niin sain pyöreän suihkuni.

Kylpyamme on satavuotias helsinkiläisestä jugendasunnosta irroitettu valurauta-amme, jonka sain ilmaiseksi yhdeltä kylän rouvalta. Maalasimme ulkopuolen oranssiksi. Allaskaappi on keittiön vanha patakaappi maalattuna. Allas lienee myös noin satavuotias pahasti krakeloitunut ranskatar Rakennusapteekin Varaosapankista. Ikkunat ovat samaisesta paikasta. Vessanpöntönkin sain ilmaiseksi vähän käytettynä, löysin sen työpaikan intranetistä. Lisäksi sisustuselementtejä on kirpputorilta, Ikeasta ja Indiskasta.

Olen oikeastaan kaikkein tyytyväisin kylpyhuoneeseen tähän mennessä valmistuneista huoneista. Ja kun lapsia on kolme, on tilava kylppäri ollut uhrauksen arvoinen.

We bought an old house on an island seven years ago. We have bee renovating it ever since. Here are some pictures of the bathroom. Most of the stuff is recycled in one way or another.

Anu







5 kommenttia:

  1. Aivan mieletön kylpyhuone, haluan nähdä lisää, mä en suostuisi poistumaan tuosta talosta ;) UNELMA. Piste.

    Linda

    VastaaPoista
  2. Kiitos!

    Mun mielestä kylppäri on toistaiseksi onnistunein (ja eniten valmis) kokonaisuus. Kaikkialla muualla hommat ovat tavalla tai toisella vaiheessa...

    Tulkaa kesällä retkelle saarelle!

    anu

    VastaaPoista
  3. Oi se olisi ihanaa tulla käymään saarella :)

    Linda

    VastaaPoista
  4. Teittekö mitään valurauta-ammeen sisäpuolelle, esim. uudelleenemalointi yms.? Itsellä samanlainen amme, jonka sisäpuoli kulunut, emalointi kiinnostaa mutta aika kallis jos teettää ammattilaisella.

    VastaaPoista
  5. Me maalattiin amme ulkopuolelta spray-maalilla. Sisäpuoli oli tosi hyvässä kunnossa, paitsi hanan alapuolella oli ehkä kämmenen kokoinen läikkä, jossa emalointi oli kadonnut. Mies osti jonkun kynsilakkapurkin näköisen valkoisen emaloimisaineen, jolla se paikkasi. Siitä ei tullut erityisen kaunista tai tasaista jälkeä eli jos ammeessa on isompaa vikaa, luulen, että kannattaisi kokeilla ammattilaista...

    Anu

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails